maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vuosien takaa #1

Kun näin pikkuveljelleni aikoja sitten virkkaamani pussukan yhtenä päivänä, tuli mieleeni uusi ja blogihistoriani ensimmäinen postaussarja eli vanhat käsityöt. Ajattelin siis esitellä vuosien takaisia käsitöitä sitä mukaa, kun niitä löydän ja ehdin kuvata. :)

Ensimmäisenä vuorossa siis Puro Batikista virkattu pussukka. Tein tämän luultavasti seiskaluokkalaisena eli ikää tällä pussilla on jo viitisen vuotta. Ihmeen hyvin on tämä on säilynyt, vähän napit meinaavat irrota, mutta muuten on tosi hyvässä kunnossa. Näyttää muuten melko tasaiselta tuo käsiala eli ei ole ihan ensimmäisiä virkkauksiani. :D



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Uusi inspiraatio, uudet langat

Maanantaina kävin pitkästä aikaa Parkanon Kehräämöllä, ja inspiraationi tehdä käsitöitä heräsi kesälomailtuaan jonkin aikaa, kun näin taas kasapäin ihania lankoja. Mieleen tuli heti sata ihanaa juttua, jotka haluaisin tehdä, ja tietysti lankaa lähti uusia käsitöitä varten mukaan. 



Puuvillalankoja ostin viisi kerää, ja niistä on jo projekti tiedossa ja aloitettuna. Uusi lankatuttavuus oli tuo teetee Hilla, jota ostin neljä kerää. Siinä oli kivat värit, ja se on mukavan tuntuinen, mutta hieman menee virkatessa sääpuoleen. Ruskea kerä onkin Mandarin Petitiä, kun ei sopivaa ruskean sävyä löytynyt tuosta Hillasta. Vahvuudeltaan Hilla ja Petit ovat hyvin samaa luokkaa, joten niitä voi huoletta käyttää samassa virkkuutyössä.



Trikookudettakin ostin vihdoinkin. Koko kevään olen Kehräämöllä käydessäni katsellut kuteita, ja päättänyt jo minkä värisenä sitä haluan, ja nyt lopulta ostin ne katselemani vyyhdit itselle. Näistäkin olen jo aloittanut virkkaamaan mattoa. 

Monta uutta käsityötä on siis työn alla hetken aikaa käsitöistä lomailtuani. Ehkä myös säiden kylmenemisellä on osuutensa asiaan, helteellä kun ei oikein innosta tehdä langasta mitään. Mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille! 


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesä ja kukkaset

Kesällä varsinaisille käsitöille jää melko vähän aikaa, koska muuta tekemistä on koko ajan niin paljon. Kuvia valmiista käsitöistä ei siis oikeastaan ole, mutta muita kuvia on kyllä paljonkin. Kesäisin yksi suosikkikuvauskohteistani on kukkaset ja luonto yleensäkin. Ajattelin siis jakaa tänään täällä bloginkin puolella muutaman kesäisen kuvan ja toivottaa kaikille hyvää heinäkuun alkua!