keskiviikko 28. joulukuuta 2011

pieni kynttilä

Innostuinpa kokeilemaan ristipistoja, kun en ole ennen niitä tehnytkään ja ensimmäiseksi tein tällaisen pienen kynttiläkuvan, jonka ajattelin laittaa korttiin jossain vaiheessa. Kynttilän leveys 4cm.                                   Nyt on kesken ruusutaulu, joka on kohta valmis, joten lisää ristipistoja on luvassa... :)


Huomenna lähden reissuun, joten palataan taas sen jälkeen. :)

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Niin se joulukin on kohta mennyt, vaikka ulkona ei kovin jouluinen tunnelma vallitse. :)
 Aattona kävimme perheen kanssa kirkossa, söimme tietysti hyvää ruokaa ja sitten illalla avasimme lahjat. Tässä vähän saamiani lahjoja:


Tämä oli ehdottomasti paras joululahja!!! Eli siis lipasto, josta tein itselleni askartelu pöydän.
Sitten sain myös tällaisen kirjan. Kuvia minulla ei ole enempää, mutta sain myös kaksi lahjakorttia käsityökauppoihin, 40e, askartelutarvikkeita, laukun, villasukat, karkkia ja paljon muuta. :)
Tänään väsäsin tällaisen kortin. Tuon kortin aineksista suurin osa saatu lahjaksi. :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

P*skis

P*skiksessahan oli siis tällä viikolla aiheena valkoinen+kraft+turkoosi, eli siis värejä määrätty. Tällaisen kortin siltä pohjalta sain aikaiseksi:


Nyt joulun aikaan en varmaan jaksa/kerkiä kirjoitella kovin usein, mutta kannattaa silti käydä kurkkimassa onko täällä mitään uutta.

 HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!!

tiistai 13. joulukuuta 2011

eilen saatu

Eilenkin sain kuorellisen salaisia toiveita Mari Kytöharjulta. Kiitokset hänelle!



Osan kuvista kerkisin jo värittääkkin kuten huomaa. :)

lauantai 10. joulukuuta 2011

Huivi

Ostin tämänkin langan sieltä käsityömessuilta ja tällaisen salomoninsolmu huivin siitä tein.


Huivi on aika iso (yläreuna n.2m), mutta se tuli yhdestä kerästä. Lanka on novitan, mutta en nyt muista nimeä.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Lauran korttihaasteeseen

Aiheena oli siis tällä kertaa PIENELLE VÄELLE. Tällaisen onnittelukortin siihen väsäsin:


Mielestäni tuo sopii niin tytöille, kuin pojillekkin, niinkuin haasteen ohjeissa luki. : )

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Salaiset toiveet+P*skis

Tänään, kun tulin kotiin minua odotti kuorellinen salaisten toiveideni toteutusta. Tällaisen kuoren sain:




Kiitos paljon aivan mahtavasta kuoresta Päivi Riikoselle!!

Askartelinpa myös tällaisen tuikkukortin. Tykkäsin kovasti tehdä, joten aion tehdä ehdottomasti lisää!



Ja vielä loppuhuipennus eli P*skikseen osallistuminen.  : )
Aiheena oli siis varastojen kätköistä ja tällainen kortti syntyi aivan ensimmäisistä kortteilutarvikkeistani. Mitään hirveän vanhaa kortissa ei kuitenkaan ole, koska askarteluhistoriani alkaa v. 2010 keväästä. Tarvikkeet saatu pääosin salaisten toiveiden kautta silloin joskus. : )

tiistai 6. joulukuuta 2011

Toinen pitsiliina

Tällaisenkin liinan olen tehnyt. Tykkään itse tuosta mallista kovasti. : )




Liinan halkaisija  n.28cm.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulukortteja

Tällaisia joulukortteja olen tehnyt syksyn aikana.






Hyvää itsenäisyyspäivän odotusta!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Osallistumisia

Tekaisinpa eilen kortin Lauran korttihaasteeseen, jossa aiheena oli Keittiöstä korttiin. Tällainen hyvin yksinkertainen joulukortti on minun näkemykseni:

Kortissa käytetty siis kakkupaperia ja karkkipaperia.

Tein eilen myös pakettikortin p*skarteluhaasteeseen:

perjantai 2. joulukuuta 2011

Tällaista tänään

Tällaisen tuubihuivin neuloin 10mm puikoilla 100% lampaanvillalangasta, jonka ostin viime perjantaina. Ihastuin lankaan niin, että ostin sitä tänään lisää... :)

Mukavaa joulukuun alkua kaikille!

lauantai 26. marraskuuta 2011

perjantai 25. marraskuuta 2011

Pitsiliina

Olen innostunut virkkaamaan pitsiliinoja ja tässä on yksi aikaansaannokseni. Liinan halkaisija on n.38cm. Ja väri on oikeasti vaaleankeltainen.

Tänään olin myös myymässä joulumylläkässä ja taas on ensiviikonloppuna myyjäiset tiedossa. Kiirettä pitää ;)

torstai 24. marraskuuta 2011

Korttipari

Tällaiset joulukortit olen tehnyt. Ovat olevinaan "samaa sarjaa".


Nämäkin ovat huomenna menossa myyntiin.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Joulupalloja

Tällaisia huovutettuja joulukoristeita olen tehnyt paljonkin mutta kuvassa niistä kaksi.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Ostokset

Tosiaan olin siellä käsityömessuilla ja kyllähän siellä oli kaikkea ihanaa. Tällaista kaikkea minä itse ostin:


 Tässä kaksi pientä paperikkoa.



 Kympillä kilo oranssia Teddyä.


 Ja lisää lankaa... Viisi kerää Softya.
 Ja tässä suuren suuri paperikko Sinellistä. Rakastuin tuohon täysin. :) Paperit siis kokoa 12"x12".
Ostin myös muutamia muita juttuja, mutta ne on joululahjoja joita en vielä tässsä vaiheessa halua paljastaa. Kyllä oli rankka päivä, mutta kannatti!

Ja taas on ensi perjantaina on myyjäiset, joihin tarkoitus mennä myymään. Toivottavasti sujuu paremmin kuin viime lauantaina.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Myyjäiset

Tänään oli oli myyjäiset Lavajärvellä Päivölässä. Olin siellä tätini, serkkuni ja siskojeni kanssa myymässä käsitöitämme. Ei oikein saatu myytyä mitään, mutta oli silti ihan hauskaa. Tässä kuvia meidän pöydästä.



 Tuo meidän pöytä oli kyllä ihan liian pieni meidän tavarapaljoudelle... Huomenna olen menossa Tampereelle käsityömessuille katselemaan ja ensi viikonloppuna on joulumylläkkä johon on varattu kans myyntipöytä. Pitäis jaksaa sinnekkin jotain tehdä...

tiistai 15. marraskuuta 2011

Joulukoristeita

Tällaisia koristeita olen virkannut. Nämä ovat menossa myyntiin...

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Poikavauvalle

Tällaisen kortin olen saanut väsättyä tässä pari päivää sitten. Kuva on kiireessä otettu, mutta lupaan parempia kuvia tulevaisuudessa... Ensi viikonloppuna pitäisi mennä myyjäisiin myymään käsitöitä ja kortteja. Myytävien tuotteiden kuvia voin laittaa pian tännekkin.



Hyvää isänpäivän iltaa kaikille!!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Heipparallaa!

Hei! Täällä kirjoittelee Annaba, 14 v tyttö joka rakastaa kaikkea näpertelyä ja nyt tekin pääsette (toivottavasti) niistä jotain lukemaan. Toivottavasti kerrot mielipiteesi kommentoimalla. Hauskaa lauantai-illan jatkoa! Kirjoittelemisiin!